torstai 29. lokakuuta 2015
Ajankohtaista mökillä
Onko mökkitontilla syysmyrskyjen kaatamia puita, osin kaatuneita runkoja toisiaan vasten konkeloina, tai muuten vaan ylimääräisiä pois kaadettavaksi?
Puiden kaatoa ja polttopuiden tekoa tarpeen mukaan.
Myös veneet ja laiturit talviteloilleen sekä
muut mökkisesongin päättymisen askareet.
maanantai 26. lokakuuta 2015
Pintaremonttia rivarikaksiossa
Keittiön kaapit olivat rungoiltaan hyväkuntoiset, joten pääosin niistä uusittiin vain ovet. Pari alakaappia ja laatikosto tulivat runkoineen koottuina. Vanhat, näkyviin jäävät kaappien päädyt päällystettiin sisustuskontaktilla. Uusi työtaso ja talotuulettimen asennus. Uudet ovet ja vetimet antavat puhtaan ja vaalean tunnelman, jolle tumma taso antaa mukavasti särmää.
Keittiön ja olohuoneen välisen aukon yläosassa oli melkein 0.5m korkuinen seinäosuus, joka purettiin pois katonrajasta ja jäljet siistittiin listoilla nätiksi.
Olohuoneen nurkassa oli aikaisemmin omituinen patti, joka pitää sisällään kiertovesiputkien mutkan niiden mennessä seuraavaan asuntoon (pykälän verran alemmalla tasolla). Remontin yhteydessä patti häivytettiin tyylikkäästi eikä nurkka enää herätä suurempaa huomiota.
.
Makuuhuoneeseen tuli uudet tapetit. Samoin jalkalistat, ikkunalistat ja ovilistat, jotka kaikki uusittiin koko asuntoon tuulikaappia lukuunottamatta. Tuulikaappikin kokee päivitystä vähän myöhemmin
Makuuhuoneen kaapistot uusittiin vaihtamalla ovet ja vetimet. Vastaava uudistus tehtiin myös eteiskaapeille. Kaiken kaikkiaan uusia kaappien ovia / laatikoston etulevyjä tuli 29 kpl (ml. keittiö). Makuuhuoneen väliovi vaihdettiin myös uuteen, samoin kuin kylpyhuoneen väliovi. Muut väliovet otettiin pois karmeineen, aukot listoitettin siististi ja kynnykset uusittiin.
perjantai 23. lokakuuta 2015
Kesäparatiisi ok-talon pihalla
Tänä kesänä oli kunnia
vierailla erinomaisen kauniilla pihalla, jonka näkyvät osat eivät ole
millään lailla allekirjoittaneen tekosia. Omistajapariskunta on
rakentanut pientä puutarhaparatiisiaan rakkaudella jo pitkään ja kaikki
kuvassa näkyvä on siis heidän kättensä työtä.
Allekirjoittanut oli
vuosia sitten perustamassa puutarhan tätä osaa, kun naapurin varastoa
vasten viettävä hankala rinne piti saada hyötykäyttöön. Paikka ja
maaperä olivat haastavia, mutta
rinteeseen tehdyn terassin perustus/runko onnistui erinomaisesti. Se oli
nähtävissä nyt jälkikäteen isännän uusiessa terassilaudoitusta tänä
kesänä, kun lautojen irroituksen jälkeen alta paljastui erinomaisessa
kunnossa oleva runkorakenne.
Routivaan savimaahan on vaikea saada toimivaa perustusta ilman suuritöistä maamassojen vaihtoa. Tässä kohteessa ei sisäpihalle olisi päässyt edes Bobcatilla, joten ongelma oli ratkaistava muuten. Näin vuosien päästä oli ilo nähdä, mikä aikaa sitten tehdyn projektin tila on nykypäivänä. Ratkaisu on kestänyt ajan hammasta hyvin ja tukevan terassin ympärille on rakentunut joka vuosi jotain uutta kaunistamaan pihaa entisestään.
Routivaan savimaahan on vaikea saada toimivaa perustusta ilman suuritöistä maamassojen vaihtoa. Tässä kohteessa ei sisäpihalle olisi päässyt edes Bobcatilla, joten ongelma oli ratkaistava muuten. Näin vuosien päästä oli ilo nähdä, mikä aikaa sitten tehdyn projektin tila on nykypäivänä. Ratkaisu on kestänyt ajan hammasta hyvin ja tukevan terassin ympärille on rakentunut joka vuosi jotain uutta kaunistamaan pihaa entisestään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)